December 2011
15 posts
Markkinakatsaus 22.12.2011
Ovatko sijoittajat olleet tuhmia tänä vuonna kun pukinkontissa tuntuisi olevan kitkeriä lahjoja, pelkkiä pehmeitä paketteja? SPX on muodostanut suuren kiilan, joka tavalla tai toisella tulee hyvin lähi aikoina murretuksi suuntaan tai toiseen. 200dSMA on osoittautunut kovaksi vastustasoksi ja myötäileekin melko tarkasti kesän ja syksyn huippujen kautta piirrettyä laskevaa viivaa. Markkinat...
EUR/USD Followup
Lähtötilanne
1/2 Exit
Suunnitelmamme oli ajaa eurolla takaisin liukuvien keskiarvojemme väliin eli “arvo”-alueelle. Joulurahat taskuun ja kohti seuraavaa tanssikumppania.
Mukavaa joulua!
Matias
1 tag
Kolme ihmistyyppiä laman kynnyksellä
Talouskriisien aikana ja erityisesti laman kynnyksellä törmää helposti kolmeen erilaiseen ihmistyyppiin, joilla kullakin on oma tapansa vastata uhkaavaan tilanteeseen. Kolme ihmistyyppiä ovat: 1. Tuomiopäivän profeetta.
Nämä ihmiset näkevät uhkakuvia kaikkialla. Kuin pysähtynyt kello, hekin ovat kaksi kertaa vuorokaudessa oikeassa. He osoittavat ja sanovat: “Katsokaa, siinä se on! Minähän...
Miksi raha ei pysy hyppysissämme?
Raha ja erityisesti miksi sitä ei kerry meille naisille kiinnostaa nykyään entistä enemmän myös julkisesti. Eilisessä Helsingin Sanomissa sivulla D5 oli loistavasti kirjoitettu juttu Tuhlaajatyttö vaatehuoneessa. Kirjoitus kiteytti hyvin sen tosiasian, että mitään tuloksia ei voi saada aikaan, jos itsellä ei ole tahtoa ja kiinnostusta asiaan. Miksi sitten naiset elävät niin, kuin heidän ei...
Laadukkaan elämän työkalupakki
Emme ole olosuhteidemme ja menneisyytemme summa ellemme päätä itse valita näin. Helpommin sanottu kuin tehty rännän rätkiessä naamalle väsyneenä aamulla kiukuttelevia lapsia tarhaan kärrätessä. Arjen iskuista huolimatta me päätämme miten tässä pitkällä aikavälillä käy. Elämän lyödessä me päätämme, nousemmeko pystyyn vai nautimmeko olostamme silmä mustana mutaisessa lätäkössä. Siinä ei sääli...
Suomalaiset on kunkkua kansaa →
Innostusta etsimässä
Vertaistukiryhmä on tärkeä vaikeita tavoitteita kohti ponnisteltaessa. On erittäin hienoa, että meillä on päivä päivältä laajempi suomenkielinen rahaa, sijoittamista ja vaurastumista käsittelevä blogivalikoima. Säännöllinen toisten kokemusten, ajatusten ja ideoiden lukeminen auttaa pysymään tiellä. Aivan samaan tapaan kuin juopokokouksissa kävijät pysyvät päivän kerrallaan selvillä vesillä. Tämä...
Hurjia liikkeitä pörssissä
Vuoden loppua kohti kuljettaessa on hyvä katsoa kulunutta vuotta. USA:n pörssi antaa meille hyvän kuvan vuoden kulusta omalla järjettömyydellään. Tällä hetkellä ollaan lähes pilkulleen samalla tasolla kuin vuoden alussa. Tämä ei ketään hämmästytä, mutta miten tähän on päädytty, onkin vauhdikkaampi tarina. Jos tarkastellaan S&P 500 indeksin liikkeitä vapusta tähän päivään, käyttäen aina...
ETF vai ETN - Mitä eroa niillä nyt sitten on?
Yhdellä kirjaimella voi olla ratkaiseva merkitys salkkusi kannalta, varsinkin jos ne kirjaimet sattuvat olemaan ”F” ja ”N”. Verrataanpa keskenään esimerkiksi ETF- ja ETN-sijoituksia. Sana F tulee sanasta ”fund” ja N puolestaan on ”note”. Molemmissa tapauksissa kirjaimet ET tulevat sanoista ”exchange traded”, ja tottahan se onkin, että molempia vaihdetaan yhdessä tai useammassa pörssissä.
...